Hoitovapaa kolkuttelee taas ovella, koska vanhempainvapaani päättyy 16.6.2020. Näin vain meni tämäkin melkein kymmenen kuukautta niin, että pätkähti! Esikoisen vanhempainvapaan päättyessä, kyselin instagramini puolella säästövinkkejä ja kokosin ne postaukseksi. Jaan tämän nyt uudelleen, koska näähän oli ihan huippuja! Lisään myös muutaman ekstran 🙂

Kaupassakäynti
Tee kauppalista ja osta tarvikkeet koko viikon ruokiin. Älä osta listan ohi!
Keskitä (varsinkin lihaostokset) ilta-aleihin!
Näistä en ollut kuullutkaan! Tarkista oman S-ryhmä-kauppasi ilta-alen alkamisajankohta paikan päältä, koska se vaihtelee kaupoittain. Meillä ei enää käytetä kotona lihaa, mutta joitain vegetuotteitakin tunnutaan laputettavan iltaisin!
Jogurtit ja rahkat maksavat irtopurkkeina enemmän kuin litran tölkissä
Ole muutenkin tarkkana litrahintojen kanssa – niissä on huomattavia eroja!
Keskitä ostokset
Kangaskassi tai jo ostetut muovipussit kauppaan
Tää säästää pitkällä tähtäimellä myös rahaa, mutta varsinkin luontoa 🙂
Tutustu hävikkiverkkokauppojen tuotevalikoimaan
Näistä mä ostan vähintään kerran kuukaudessa muun muassa soseita ja smoothieita lapsille, kikherneitä, linssejä, pastaa ja muita “ruokakomerotuotteita”.

Ruokailu
Suosi kasvisruokaa
Tämän lihattoman elämän myötä huomasin nopeasti, kuinka paljon halvemmaksi kasvisruoka tulee! Osaksi siksi, että aiemmin mainituissa hävikkiverkkokaupoissa on usein linssit ja herneet alessa, mutta myös siksi, että esimerkiksi yhdestä soijarouhepussista (noin 3e) teen lähemmäs 10 kertaa makaronilaatikkoa!
Tee itse ruuat koko perheelle. Valmisruuat tulevat kalliiksi.
Tässä pitää kyllä skarpata, koska aivan liian usein tulee tilattua ruokaa kotiin!
Koko perheelle aamu- ja/tai iltapalaksi puuroa.
Tässä toinen, missä on aika skarpata!
Syksyllä metsään keräämään lisukkeet puuroon
Vuosi sitten käytiin mustikassa ensimmäistä kertaa esikoinen mukana ja sen lisäksi, että saa marjat puuroon, lapsi saa tutustua metsään
Perhekahviloissa tarjoillaan pientä rahaa vastaan runsas aamupala
Tosin, mikäköhän tämän tilanne on nyt koronan aikana ja jälkeen?
Kahvilassa käymiset ja ulkona syömiset minimiin
Tässä on näiden osalta säästetty koko kevät..

Siivous, kodinhoito ja hygienia
Kestovaipat
Meillä kestoillaan kotona
Ota harsot hyötykäyttöön esimerkiksi siivoustarvikkeeksi
Nähtävästi se on tämä 9 kuukauden ikä, kun harsot alkavat jäädä käyttökelvottomiksi puklailun osalta
Lantraa vedellä esimerkiksi Tolua suihkepulloon. Sijoita kerran vaahdottavaan suihkepulloon, joka maksaa itsensä nopeasti takaisin
Kuukuppi!
En pärjäis enää ilman
Palasaippua kestää huomattavasti pidempään kuin pumppupullo
Mikäköhän palasaippuoiden tuomio on koronan kannalta?
Osta vanishin sijaan sitruuna
Vanha kunnon keskosäiti rautatahroineen pätee 😉
Aurinko
Tahra kuin tahra haalenee pois auringossa. Ei tarvitse edes paljoa paistaa, niin lika lähtee.

Lasten vaatteet ja tarvikkeet & aktiviteetit
Kirppareilta löytyy hyviä ja halpoja lastenvaatteita, joten tarkista kirput ennen kun ostat uutta
Sekä fb- että kivijalkakirpparit ovat tässä taloudessa kovassa käytössä
Suosi ilmaisia kerhoja ja käykää puistoissa sekä pyörä- ja metsäretkillä
Retket on ihan hitti meidän kolmevuotiaan kirjoissa
Bussilla saa kulkea isossa osassa maata ilmaiseksi vaunujen kanssa
Vaasassa(kin) on tämä hieno etu suurimman osan päivästä. Katso poikkeukset täältä.

Muut menot
Kilpailuta vakuutukset ja liittymät
Tää kilpailutus on meillä parhaillaan käynnissä
Ylimääräiset kuukausittaiset “piilomenot” pois, kuten suoratoistopalvelut
Mulla taitaa olla näitä tällä hetkellä neljä…. olis varmaan aika karsia.
Lääkärikäynnillä voi pyytää kirjoittamaan reseptin “perustuotteisiin” kuten särkylääkkeisiin, rasvoihin ja allergialääkkeisiin
Tän sain seuraajalta! En oo ite vielä päässyt kokeilemaan
Autolla ajelu minimiin
Isikin saa hypätä takas mopon selkään kesän ajaksi!
Budjetoi etukäteen ja kirjoita kaikki menot ylös
Ihanaa, listoja! Tää ei ollut sarkasmia vaan tykkään listoista. Pystyy paremmin huijaamaan olevansa tilanteen tasalla, kun näkee asiat paperilla 😉
ResQ-sovelluksen avulla saa hankittua ruokaa edullisesti. Tämä on vähän paikkakunta kohtainen, koska vaihtelee todella paljon, millä kaupoilla ja ravintoilla on tämä käytössä. Mutta sovelluksen kautta siis myydään myynnistä poistuva ruoka hyvää alennuksella.
MAHTAVA LISÄYS! kiitos!
Pakasta ruokaa! Me tehdään kerralla iso määrä ruokaa (esim laatikot, kiusaukset, kastikkeet yms) ja laitetaan pakkaseen kaikki mitä ei syödä siltä istumalta. On vähentänyt huomattavasti ruuan kotiin tilaamista ja valmisruokien menekkiä, koska pakkasessa on aina terveellistä kotiruokaa, jonka voi vain lämmittää! ?
Tää on muuten loistava vinkki kans! Pakastatko ennen uunia vai sen jälkeen? Mä oon aina pakastanut uunin jälkeen, mutta tiedän, että moni pakastaa myös ennen 🙂 En tiedä mitä eroa näillä on, vai onko mitään 😀
Jos autoa ei käytä se kannattaa ottaa pois liikenteestä. Esimerkiksi viikoksi kuukaudessa. Meidän perheessä tällä on säästetty pitkä penni, kun ison auton diesel verot ja vakuutukset ovat suuret.
?? Me luovuttiin toisesta autosta jo aikaa sitte, mutta toista mies käyttää työmatkoihin. Vois ehkä tehä sille yllärin ja pistää auto seisontaan ?
Kestovanulaput. Tein loppuunkäytetystä pyyhkeestä ja reikäisestä paidasta kestovanulappuja. Säästää vanulappujen käyttömäärästä riippuen 10-30 euroon vuodesta. Kirjoittelin omaan blogiini hiljattain säästövinkkejä, myös sieltä hyvin randomista päästä. Kiitos näistä, tästä sai hyvin inspiraatiota!
Mahtavaa! Käyn heti lukaisemassa!