Nimitän henkisyydestäni ign puolella kertomista hörhökaapista ulostuloksi. Vois luulla, että toi nimitys olisi hetken mielijohde, mutta ei se ollut. Halusin käyttää hörhö-sanaa, koska se on sopivan lempeä eikä lainkaan hyökkäävä. Vähän niinkuin “avoimesti uskollaan massasta poikkeava” (ja ylpeä siitä!). Kaipasin myös tähän jotain huumoria. Jotain sellaista kaikua, jolla ymmärrettäisiin, että henkisyys ei muuta minua millään tavalla ihmisenä – ainakaan negatiivisesti! Ihmiset ovat niin nopeasti tuomitsemassa erilaisuutta.

Henkisyys minun kohdallani tarkoittaa uskoa itseensä
Jopa henkisyys sanassa on mun mielestä hieman luotaantyöntävä viba. Tai ehkä fiilis on minussa, mutta itse yhdistän henkisyyden heti fanaattiseen yliluonnolliseen uskomiseen. Se ei pidä minun kohdallani paikkaansa. Minun henkisyyteni tarkoittaa uskomista ja luottamista minuun itseeni. Vastuunottamista omasta olemassa olostani, ajatuksistani, kehostani, asenteistani ja tunteistani. Haluan oppia tuntemaan itseäni ja sitä kautta esimerkiksi intuitiotani paremmin. Olen lukenut viime aikoina paljon kirjoja intuitiosta sekä mielen voimasta ja uskon, että minussa itsessäni on voima kehittää näitä ominaisuuksia.
Ihmiset haluavat herkästi lokeroida toisiaan
Tämän tekstin pointti ei kuitenkaan ole kertoa omista uskomuksistani tuon enempää vaan ihmetellä postauksen muodossa sitä, miten voimakas tarve ihmisillä on lokeroida toisiaan? Siis minä mukaan luettuna. Tää tuli tosi vahvasti esiin sen jälkeen, kun avasin ajatuksiani ig-storyjen puolella. Hörhöily tarkoitti monen mielestä automaattisesti sitä, että en rokota lapsiani, uskon koronan olevan salaliitto ja kiellän lääketieteen hyödyt. Näistä mikään ei pidä paikkaansa. Rokotan lapseni, uskon koronan olevan vaarallinen ja luotan ja ihailen lääketiedettä! Hörhöilyn myötä minulle ei muka jotenkin sopinut enää vaatteet, joita pidin tai hiukset, joita harjasin. Oikeastaan mun olis pitänyt asua savimajassa ja syödä salviaa ruuaksi. Miksi me tarvitaan tälläsiä lokeroita?
Miten se koko ihmisen sisin muuttuisi sillä samalla hetkellä, kun alkaa ajatella, että intuitio ei ehkä olekaan vain sattumanvaraista perstuntumaa?
Vastakkain asettelu (julkisesti) aiheuttaa väkisin lokeroihin tunkemista
Nyt koronan myötä – en tiedä onko ihmisillä jotenkin liikaa aikaa – on paljastunut mun mielestä ala-arvoisia piirteitä ihmisistä. Ne näkyvät varsinkin sosiaalisessa mediassa käydyssä keskustelussa – erityisesti ääripäiden ajatusten vaihdossa. Ja koska me ihmiset rakastamme ääripäitä, niin nimittäkäämme näitä parempien puutteessa ääriajatteleviksi ja ääritieteellisiksi.
Ääritieteelliset uskovat tieteeseen. Siihen, mitä voidaan järkisyin perustella, toistaa ja näyttää tutkimuksin todeksi. Tieteen pyrkimys on muuttaa maailma kielelliseen muotoon ja se onnistuu tosien väitteiden avulla. Tieteeseen voi (ja kannattaakin) uskoa, mutta tiede ei usko mihinkään. Se, mitä ei voida todistaa järjellä, ei ole olemassa. Voisi ehkä sanoa, että tiede on tosi mustavalkoista. Tiede harvoin erehtyy, mutta kehittyy koko ajan. Siksi onkin ristiriitaista, että ääritieteelliset eivät näe mahdollisuutta sille, että tiede kehittyisi vielä niin, että enneunet ja intuitio voitaisiin todistaa tosiksi.
Ääriajattelevat ovat tietenkin aiemman lokeron vastakohta. Kaikesta tieteestä löytyy porsaanreikiä, joten mikään ei pidä paikkaansa. Koska maskeja ei suositeltu vuosi sitten, ei niitä voi suositella koskaan (vaikka tiede olisi koonnut ensimmäisten tutkimusten “päälle” uusia maskeja puoltavia tutkimuksia). Ääriajattelevien mielestä kaikki on kiinni ajatuksista ja ihan mitä tahansa voi parantaa ja muuttaa mielen voimalla. Kaikkeen liittyy salaliittoja ja koko lääketiede ja instituutiot sen ympärillä ovat valheellisia.
Minä en kuulu kumpaankaan ääripäähän. Kuulun keskelle. Tää tuntuu olevan mahdoton asia ymmärtää ? Uskon, että tiede ei VIELÄ voi selittää jo lapsesta näkemiäni erittäin tarkkoja enneuniani tai placeboa, mutta tulevien kymmenien vuosien aikana voi. Minä en ole niin mustavalkoinen kuin Ääritieteelliset, mutta en myöskään niin kaikkea kyseenalaistava kuin Ääriajattelevat. Miksi en voi olla molempia ja en kumpaakaan? Miksi en voi jättäytyä lokeroiden ulkopuolelle?
Ääripäät nolaavat somessa vuorotellen itseään yrittäessään nolata toisiaan
Oon huomannut, että somessa monet isot ääripäiden tilit yrittävät vuottotellen maalittaa toisiaan. Siis ihan nimillä ja naamoilla. Se on kiusallista luettavaa! Eksyin erään Ääriajattelevan ig-sivuille ja selasin varmaan tunnin tätä maalitusshowta. Ääriajatteleva oli lisännyt kuvan ja nimen ääritieteellisestä ja syytti häntä valehtelusta ja… Mistäs muusta kuin maalituksesta! Eli siitä samasta, mitä teki itse. Selailin sitten Ääritieteellisen feediä ja törmäsin syytökseen siitä, miten ääriajattelevien päädyn iso vaikuttaja poistaa kaikki kritiikkikommentit julkaisuistaan… Silti toisessa omassa kuvassa kuitenkin lukee sama ilmoitus. Ymmärrän tämän siinä mielessä, että tutkittua tietoa ei voi kumota mutulla, mutta ilmoitus oli kirjattu siihen malliin, että kaikki hänen omasta kannastaan poikkeava keskustelu (hyvässäkään hengessä) ei ole suotavaa siinä kuvassa. Tämä lukee useammassa kuvassa, eli ehkä se pitäisi lukea tilin esittelyssä jo?
Eikö me oikeesti osata enää keskustella kunnioittavasti ja ottaen molempien kannat huomioon? Räikeästi valheellista tietoa ei tietenkään ole fiksua levittää, mutta eikö asiallinen kyseenalaistaminenkaan ole enää sallittua? Tai eikö me osata ottaa vastaan enää vilpittömiäkään kysymyksiä? Voidaan vaan ilmoittaa, että ei keskustella asiasta ja estetään koko ihminen? Näinkö me nykyään vaihdetaan ajatuksia?
Minä en kuulu mihinkään ääripäähän enkä aio kuuluakaan
Niinkuin jo aiemmin totesin, vastakkain asettelu ei ole mun juttu. Tai ehkä se siinä määrin on mun juttu, että kritisoin sitä koko postauksen verran! Mä toivoisin, että elettäis maailmassa, missä osataan vielä keskustella, vaikka ollaankin eri mieltä. Mä en halua, että mutuja levitetään totuuksina, mutta en myöskään haluaisi elää maailmassa, missä itsetuntemukseensa ei saa uskoa. Mun maailmassa on tilaa sekä tieteelle, että pienille hippusille uskoa siihen, että tiede ei vielä tunnista kaikkea sitä samaa, mitä oma kehoni osaa minulle kertoa ?
Ps. Tämä postaus ei aidosti ole kummankaan ääripään puolesta tai vastaan, joten tätä on turha pitää sellaisena. Toisen ääripään ilkeät haukkumiskommentit tullaan poistamaan kommenttikentästä ??
[…] asioihin, ovat seuraajani jakautuivat kahteen isompaan leiriin. Yli 200 seuraajaa ilmaisi mielipiteensä mun hörhöilystä lähtemällä nostelemaan ja vähintään yhtä moni sanoi olevansa iloinen, että kerroin […]