Kaikkea ei (tuleva) äitikään voi suunnitella etukäteen

Kun Kipsu muutti mahaani asumaan päätin, että olen rento mutsi. En ole se odottava äiti, joka ei syö mitään juustoja, koska ei ole varma mitkä on pastöroitu enkä ole se äiti, joka ravintolassa halkaisee pihvin keskeltä kahtia nähdäkseen, onko lihanpala varmasti läpikypsä. No, toisin kävi – olin juuri tuo äiti. Ajattelin, että perhana kun vuosien jälkeen vihdoin raskaana ollaan, niin sitä ei sitten munata. Välttelin kaikkea ja lopetin kaiken urheilun, ettei vauva vaan tipahda asfalttiin kun juoksen.

Synnytyksestä olin päättänyt sen verran, että annan ammattilaisten hoitaa homman. Luotan lääkäreiden, kätilöiden ja sairaanhoitajien ammattitaitoon ja yritän vaan itse punnata muksun alakautta pihalle. Ammattitaitoon sain luottaa omassakin tapauksessani, mutta alateitse lapseni ei syntynyt. Eikä synnytyksessä kyllä ehtinyt mulla olla mitään päätäntävaltaa. Silmiä avatessani sairaalan heräämössä en voinut olla miettimättä, että tämäkö on palkinto kolmen vuoden kärsivällisestä yrityksestä? Onko lapseni edes hengissä?

Mulla oli kolme vuotta aikaa toivoa lasta ja valmistautua rakastamaan pientä ihmistä yli äyräiden, mutta minne rakkaustulva jäi?

Oli hän ja hoitajan rullatessa minua keskolaan valmistauduin vastaanottamaan rakkausmyrskyn... Jota ei tullut. Mulla oli kolme vuotta aikaa toivoa lasta ja valmistautua rakastamaan pientä ihmistä yli äyräiden, mutta minne rakkaustulva jäi? Kun pitkään toivottu käärö ojennetaan syliini en hukukaan rakkauteen. Olin kuullut ja lukenut siitä, kuinka tuoreet äidit meinaavat lähestulkoon pyörtyä, kun rakkauden tunne on niin voimakas. Minä en tuntenut mitään vastaavaa – Mikä ihme minua vaivaa? Järkytyin niin, että itkin hoitajilta salaa.

Joskus asiat menevät varmasti täydellisesti suunnitelmien mukaan, mutta toisinaan ne järjestelmällisimmätkin ihmiset joutuvat vaan päästää naruista irti.

Oon aina ollut melko järjestelmällinen suunnitelmien nainen. Äitini todennäköisesti repesi nyt, koska vihjeitä näihin piirteisiin ei nuoruudessa huoneestani ainakaan löytynyt. Kuitenkin sen olen nyt oppinut, että raskautumisen ajankohtaa, raskautta, synnytystä ja/tai äitiyttä ei välttämättä voikaan suunnitella. Joskus asiat menevät varmasti täydellisesti suunnitelmien mukaan, mutta toisinaan ne järjestelmällisimmätkin ihmiset joutuvat vaan päästää naruista irti. He(kin) joutuvat alkaa luottaa elämään ja siihen, että se kyllä kantaa ja ohjaa.

Jostain syystä kätilöni sanoma lause, pari päivää synnytykseni jälkeen, lohdutti minua tuolloin ja lohduttaa edelleen:

“Lääketiede tietää yllättävän vähän raskausajasta ja synnytyksestä, siinä mennään ihan luontoäidin armoilla hyvin pitkälti. Hän ottaa ja antaa sen mitä itse haluaa.”