VKS:n vastasyntyneiden tehovalvonnan enkelit

Äiti ja isi kertoo jatkuvasti että ollaan ikuisesti kiitollisia teille,

olisiko mahdollista että kirjoittaisit terveisiä meille?

Tekstin pituus voi olla lause tai peittää useat sivut,

sinähän tunnet varsin hyvin minut.

Vihko auttaa minua teidät muistamaan,

ei meidän perhe teitä koskaan voisi unohtaa <3

Rakkaudella,

Kipinä & perhe

En muista juuri mitään ensimmäisestä kerrasta, kun kävin Vaasan vastasyntyneiden teho-osastolla. Olin juuri herännyt nukutuksesta ja saanut uuden satsin kipulääkettä. Muistan kuitenkin mieheni, läjän joka annettiin syliini ja sen, että huone oli hämärä.

Ensimmäinen kunnon muistikuvani osastolta on aamulta, kun pääsin katsomaan Kipsua. Tarkemmin sanottuna muistan yhden hoitajan. Hän ehkä luki minua ja huomasi, että olin aika pihalla koko lapsenhoidosta. Minuun sattui enkä ollut sisäistänyt lainkaan, että sylissäni todella makasi minun oma lapseni. Hän selosti tarkasti hempeällä äänellä koko ajan, mitä teki, kun käsitteli Kipsua. Kannusti ja kehui minua. Niin pieniä juttuja, mutta hän sai minulle tunteen, että ehkä tästä tuleekin jotain. En nähnyt häntä enää loppuaikana juurikaan, mutta tukeuduin hänen sanoihin useaan otteeseen tuona sairaala-aikana.

Saimme harjoitella lapsen hoitoa sairaalassa kolme viikkoa parin päivän (jonka alateitse täysiaikaisen lapsen synnyttäneet pääsääntöisesti saavat) sijaan. Tapoja hoivata Kipsua oli yhtä monta kun hoitajia. Kaikki tavat erilaisia, mutta yhtä hyviä, ja määränpää sama. Minusta oli kiva, kun oli hieman erilaisia tyylejä – niistä sai sitten valita itselle sopivimman. Kaikki olivat hyvin ammattitaitoisia ja heistä näki, että he aidosti välittivät pienestä avuttomasta Kipinästämme, jota kutsuivat “Kipsukaksi”.

Sairaalaelämä koetaan monesti hyvin ahdistavaksi. Läsnä on usein pelko ja kipua. Minun mielikuvani sairaalasta muuttui täysin tuon kolmen viikon aikana. Minun oli turvallista olla siellä lääkärien ja hoitajien avun ollessa yhden napin painalluksen päässä. Kun kahden viikon jälkeen alettiin puhumaan kotiutumisesta, en tuntenut helpotusta, vaan kauhua. Enhän minä osaa hoitaa lasta ilman teitä! Seuraavana päivänä kävin ostamassa vihon, jonka ensimmäiselle sivulle kirjoitin yllä olevan runon. Halusin, että Kipsu voi lukea jostain elämänsä ensimmäisistä viikoista ja ihanista enkeleistään, joiden ansiosta hänen kasvu ja toipuminen oli niin ripeää.

He olivat niin suuri tuki ja turva tuona jännittävänä aikana, että ei varmasti ihmekään. Kun lässytän vauvallemme, puhun usein hoitajista nimillä. Onneksi vihkossa on lähes jokaisesta kuva Kipsu sylissään<3 Tosi vaikea kertoa tai näyttää, kuinka kiitollinen olen niille ihmisille, jotka Vaasan Keskussairaalan A8:lla pyörii. Pari pöllövilttiä, jotka heille lämmikkeeksi yövuoroihin ostimme, on kuitenkin hyvä alku.

psst! Seuraatko blogiani jo instagramissa? 

Entä facebookissa? Sinne päivitän reaaliajassa uusimmat postaukset ja seuraavaan sainkin haastatella yhtä keskolan hoitajista! stay tuned! 😉