Kun esikoinen tuleekin tuplana

Tämän viikon perjantaina vietetään valtakunnallista kaksostenpäivää ja sen kunniaksi julkaisen tämän, edelliseenkin blogiini 25. elokuuta kirjoittamani, tekstin koskien kaksosperheen arkea. Tuolloin pyysin ystävääni, kaksostyttöjen äitiä, vierailevaksi tähdeksi blogiini. Oli vaikea uskoa, että “samallakos sen toisenkin siinä hoitaa”. 

Onko noin Noora? Meneekö toinen “siinä samalla kun yksikin”?

Joskus taisin sanookin, että tuokaa tähän vielä yksi, ei tunnu missään.

– Aluks se ehkä tuntui siltä. Vaihdoit vaippoja, vaatteita, syötit jne. liukuhihnahommaa. Joskus taisin sanookin, että tuokaa tähän vielä yksi, ei tunnu missään. Mutta nykyään homman nimi on aivan toinen. Oikeastaan kaikki muuttui silloin, kun alettiin liikkua. Sulla pitää olla kirjaimellisesti silmät selässä ja koko ajan puhalletaan tuplasti pipeihin ja kerrataan tuplasti, ettei enää uudelleen puhalleta tuplasti samoihin pipeihin. Ja kun se oma tahto alkaa löytyä (tämäkin tuplasti), niin kyllä sitä vaan saa oikeasti monesti hengittää syvään ja laskea kymmeneen. Nyt eletään tätä ihanaa “tehdään hampaita”-aikaa. Toinen lopettaa, niin toinen aloittaa.

Muistan, kun vuosia sitten sanoit pelkääväsi synnyttämistä. Pelottiko se edelleen?

– Pelkäsin synnyttämistä ja ajatustakin siitä raskauden alusta loppuun saakka. Se saattoi jopa, näin jälkeenpäin ajateltua, siirtää myöhemmäksi meidän lasten hankinta-ajatuksia.

Mitä ajattelit ensimmäisenä synnytyksen osalta, kun kuulit kohdussa olevan kaksi vauvaa?

Vasta pelkokäynti synnärillä sai mut ajattelemaan asiaa ja lopulta mielen muuttumaan, että voisin synnyttää alateitse.

– Meinasin kuolla. Mulle itselle oli heti selvää siltä seisomalta, etten synnytä vauvoja alateitse. Päätin vaatimalla vaatia sektiota. Monikkoraskauksissa synnyttäjällä on oikeus vaatia sektiota. Sitä ei tarvitse edes sen kummemmin perustella. A vauva oli koko ajan viikoille 35 pää ylöspäin ja B vauva taas pää alaspäin, joten mistään alateitse synnyttämisestä ei edes keskusteltu lääkärin kanssa missään vaiheessa. Viikolla 35 tytöt oli kääntyneet molemmat pää alaspäin ja sain luvan synnyttää alateitse. Se oli mulle niin kauheeta aikaa. Panikoin, näin painajaisia, itkin ja olin ihan hysteerinen. Vasta pelkokäynti synnärillä sai mut ajattelemaan asiaa ja lopulta mielen muuttumaan, että voisin synnyttää alateitse. Parantuminen olisi nopeampaa ja voisin aloittaa nopeammin typyjen kanssa harjoittelun.

Huomasitko jo raskausaikana kahdet eri potkut tai muita liikkeitä? Tunnistitko, kumman liikkeet olivat kumman?

– Aluksi meni tosi kauan, että tunsin ylipäätään mitään potkuja. Sai aina kädet hioten odottaa, että neuvolassa dopplerilla löytyi molemmat sydämen äänet. Siihen saattoi välillä mennä ikuisuuksia. Ultrat joita oli miljoona helpotti aina oloa, kun potkuja ei kuulunut eikä näkynyt. Kun mentiin yli puolen välin, niin sitten ne alkoi ryminällä. Ensin tunsin yhtenäisinä, mutta pikku hiljaa ne alkoi erottua selvästi. A vauva potki vasenta ja B vauva monotti oikeaa puolta. B oli kyllä huomattavasti aktiivisempi vauva jo mahassa. Ehkä kun eri istukat, niin potkut tuntee selvimmin erillisinä.

Millä viikoilla vauvat syntyivät, miten synnytys meni ja minkä kokoisia vauvat olivat?

Kätilölle totesin, että voisin tehdä tämän uudelleenkin, kuulemma kivointa mitä kukaan hänelle sanonut.

– Vauvat syntyivät täysviikkoisina, viikolla 38. Olivat niin pitkään masussa, kun kaksosraskauksissa vaan voi olla. Suunniteltu käynnistyspäivä oli sovittu keskiviikkona 19.10.16, mutta käynnistyi onneksi itsestään sunnuntaina 16.10.16. Olin nukkunut edellisyönä huonosti, supisteli ja oli huono olo. Nukuttiin pitkään ja heräsin n. klo 13.00 siihen, kun luulin, että pissaan housuun. Tajuttiin aika nopeeta, että oli lapsivedet, mitkä tuli. Kävin suihkussa ja rauhallisesti siirryttiin synnärille. Ei ollut vielä supistuksia, joten ei sillä lailla ollut kiire. Synnärillä lapsivesitesti oli negatiivinen, mutta lääkäri halusi ultrata ja tehdä testin vielä uudelleen, koska kyseessä oli riskiraskaus. Hetken päästä testi oli jo heikko positiivinen. Lääkäri määräsi 24 tunnin tarkkailuun. Tunti siitä alkoivat supistukset ja sitten sainkin jo kävellä synnytyssaliin. Ensimmäinen kätilö oli kyllä niin peruna, että aloin mennä paniikkiin. Sanoin Villelle monesti, että en saa niitä lapsia punnattua koskaan tuon avustuksella ulos. Vaikein vaihe oli ennen epiduraalia, sen jälkeen alkoi odottelu. Ennen ponnistusvaihetta loppui onneksi perunan työvuoro ja tilalle tuli maailman mahtavin kätilö. A vauva 2655g 48cm syntyi 23.33. Rääkyi siinä naama punaisena ja silti lääketokkurassa kyselin, että hengittääkö hän. Sitten jännitettiin tuleeko typyille sama syntymäpäivä. B vauva 2795g 47cm syntyi 23.49, 16 min myöhemmin. Monet kysyy miten ne ei tule sieltä peräjälkeen toistensa niskaan. Kaksossynnytyksessä, kun ensimmäinen on syntynyt, alkaa kätilö pitämään kaikella voimalla mahaa siten, ettei toinen pääse sieltä tulemaan. Vaikka synnytys meni hyvin, oli huoneessa porukkaa, kun markkinoilla. Ponnistushetkellä oli huoneessa 3 kätilöä, lastenlääkäri ja synnytyslääkäri. Synnytyksestä ei jäänyt mitään traumoja. Kätilölle totesin, että voisin tehdä tämän uudelleenkin, kuulemma kivointa mitä kukaan hänelle sanonut. Synnytyssalista BB:lle kävelin itse työntäen vaunuja, joissa oli pari nyyttiä.

Kauanko olitte sairaalassa synnytyksen jälkeen ja miten “rauhassa parantuminen” onnistui kahden vauvan kanssa?

– Synnytyksen jälkeen BB:llä vietettiin 3 yötä. Kaksossynnyttäjät saavat aina oman huoneen. Villelle tarjottiin mahdollisuutta nukkua patjalla lattialla, mutta tiedettiin, että nukkuu kotona parhaiten ja meni aina yöksi sinne keräämään voimia. Tässä vaiheessa huomasi, kuinka paljon helpompaa alateitse synnyttäneen paraneminen oli sektioon verrattuna. Itse olin heti pystyssä synnytyksen jälkeen, mitä nyt epiduraali vähän vaivasi jälkeenpäin selkää. Säälien katsoin tuttavaani, joka oli viereisessä huoneessa ja sai päivän myöhemmin kaksospojat. A vauva syntyi alateitse, B vauva hätäsektiolla komplikaatioiden seurauksena. Kun itse lähdin 3 yön jälkeen kotiin, pääsin hän juuri ja juuri ensimmäistä kertaa sängystä ylös. Siinä mietin, että miten vielä hoitaisi lapsia.

Millainen on teidän normaali päivä?

– Rytmit on meille ehdottomasti tärkein asia, että päivät sujuisivat. Jos rytmeistä poikkeaa, murenee päivä kasaan kuin hiekkalinna. Meidän onneksemme tytöt antavat armoa unien osalta ja nykyään meillä nukutaan 12h öisin. Ensimmäiset 3 kk valvottiin kaikki yöt, joten tämä on suorastaan luksusta. Me heräillään siinä 8-9.00 aikoihin. Syödään aamupuurot ja pistetään leikit käyntiin. Aamupäiväpäikkärit nukutaan n. 11.00-13.00. Unien jälkeen syödään ruoka ja tässä välissä usein hoidetaan kauppareissu alta pois. Käydään aina koko perheen voimin, ettei jäädä vain neljän seinän sisälle makaamaan. Meillä on myös tapana ainakin kerta viikkoon käydä jossain ulkona lounaalla. Iltapäiväpäikkärit nukutaan 15-17.00. Välipalan jälkeen hoidetaan kyläilyt tai meille tullaan kyläilemään, ulkoillaan tai mitä milloinkin. Ennen iltapuuroa vielä illan viimeiset leikit. Nukkumaan mennään joka ilta viim. 21.00.

Onko jotain ärsyttäviä olettamuksia tai yleistyksiä, jotka liittyy monikkoraskauteen tai monikkoperheen elämään?

ärsytti, kun monet tuntui vähän niinkun säälivän aluksi, kun kuulivat kaksosraskaudesta.

En tiedä oliko olettamuksia, mutta se ärsytti, kun monet tuntui vähän niinkun säälivän aluksi, kun kuulivat kaksosraskaudesta. Mulle jopa toivoteltiin osanottoja. Itselle se oli kyllä alkushokin jälkeen pelkkää tuplaonnea. Ajatusmaailma muuttuu ja sitä sopeutuu ajatukseen nopeasti. Oli selvää, että meidän perhe on sitten lasten osalta täysi, kun tulee kaksi vauvaa kerralla. Alkaa miettiä pakostakin positiivisia asioita, kuten että on yksi synnytys, yhdet yövalvomiset, että ne vauva-ajan haastavat asiat on sitten kerralla selätetty ja hoidettu. Ja lapsilla on tulevaisuudessa aina kaveri toisilleen ja sisar tukemassa elämän haasteissa. Mutta sitten taas tuonkin asian positiivinen puoli on, että monet sanovat kuinka mahtavaa ja hienoa on saada kaksoset, että olisivatpa itse saaneet. Kaupassa tuntemattomat pysähtyvät ihailemaan vauvoja ja kuinka monen mutrusuulle tulee hymy, kun näkee kaksoset samassa kärryssä.

Mikä on ollut raskainta monikkoperheen arjessa?

Sitä oppii kyllä ottamaan siitä hiljaisuudestakin kaiken irti, kun vauvat nukkuu

– Kyllä raskainta on se, ettei meillä ole koskaan hiljaista. Sitä kyllä välillä kaipaa lujaa. Aina kun toinen on tyytyväinen, on toinen jotain vailla. Sitä oppii kyllä ottamaan siitä hiljaisuudestakin kaiken irti, kun vauvat nukkuu. Toinen on oman ajan puute. On aivan eri jakaa hoitovuoroja yhden vauvan, kun kahden vauvan kanssa. Koitetaan parhaamme mukaan antaa toisillemme omaa aikaa. Kyllä iltaisin on parasta heittää yläfemmat, kun päivästä selvitty ja heittää kuulokkeet korviin ja katsoa sarjoja/leffoja tai kuunnella musiikkia. Tai nauttia vaan siitä hiljaisuudesta. Mainittakoon nyt vielä siisteys näin siivousneurootikon näkökulmasta. Sitä ei vaan ehdi siivota tai vaikka sen tekee, niin toteaa viiden minuutin jälkeen turhaksi.

Mikä on ollut palkitsevinta?

Tärkeyden tunne – se, että on jollekin tärkein asia maailmassa.

– Kyllä palkitsevinta on, kun lapset oppivat jotain uutta. Nyt on se vaihe, kun joka päivä oivalletaan jotain uutta. Lisäksi kiva, kun alkaa löytyä se yhteinen sävel typyillä ja huomioidaan kunnolla toista. Ei enää pelkästään riidellä. Joskus ihana kuunnella kuinka he kikattavat keskenään jollekin jutulle, mistä itsellä ei ole harmainta hajua. Tärkeyden tunne – se, että on jollekin tärkein asia maailmassa.

Millaisia vauvat ovat nyt 10 kuukauden iässä? Ovatko samanlaisia vai kuin yö ja päivä?

– Nämä typyt ovat sekä ulkonäöltään, että luonteeltaan, kun yö ja päivä. Sen huomasi jo varhaisessa vaiheessa. A vauva on rauhallinen, ehkä hieman arka, vierastaa enemmän, tutkii ja tarkkailee, on varovainen, reipas eikä turhia konhota. Hyvin kiltti ja läheisriippuvainen, isin tyttö. B vauva on utelias, peloton, temperamenttinen, koheltaja, ei omista itsesuojeluvaistoa, mutta ilopilleri ja niin äidintyttö.

MITEN OOT SELVINNYT HENGISSÄ?!

– Joka päivä on erilainen, vaikka rytmi onkin samanlainen. On oppinut olemaan stressaamatta turhasta. On päiviä, että tuntuu, että tästä sirkuksesta ei vaan voi selvitä. Sitten tulee taas kaikista mahtavampia päiviä, että tuntuu, että meidän sirkus on mahtavin enkä sitä mistään hinnasta vaihtaisi pois. Yhdessä tehdään ja yhdessä on opittu selviämään. Joku viisas joskus sanoi mulle, että sen saa mitä jaksaa kantaa. Sen täytyy kyllä olla niin.

Joku viisas joskus sanoi mulle, että sen saa mitä jaksaa kantaa. Sen täytyy kyllä olla niin.

Ja seuraathan meitä jo instagramissa?! ❤️ Sinne löydät nimimerkillä @sariannasitnb