Toivepostaus
Sain edelliseen tekstiini kommentin: “Olisi ihan mahtavaa, jos voisit kertoa vähän tunnesiteen syntymisestä toiseen lapseen. Se teksti, jossa kerroit vaikeuksista tunnesiteen kanssa esikoisen kohdalla, oli minulle tosi tärkeä. Meillä on toinen lapsi haaveissa ja toivon niin kovasti, että saan toisella kertaa aivan erilaisen kokemuksen.”
Tää oli musta tosi hyvä idea ja oon iteki paljon miettinyt ja analysoinut tätä, joten täältä pesee!
Äidinrakkaus vei esikoisen kohdalla 1,5 vuotta
Hoivavietti ja maailman ääriin yltävä tarve suojata lasta on ollut koko ajan, mutta vilpitön kaikkivoipa rakkaus antoi odottaa itseään.
Oon aiemmin kertonut, kuinka ennenaikaisesti hätäsektiolla syntyneen esikoisen kanssa tunnesiteen syntyminen otti aikansa. Itseasiassa, jos tarkkoja ollaan, se vei 1,5 vuotta. Oon usein sanonut miehelleni, että fake it until you make it sopii kuvaukseksi tähän. Muistan elävästi sen hetken, kun katsoin keittiöstä olohuoneessa leikkivä lastani ja mietin, että “tätä se äidinrakkaus on” ja “aa, tästä tunteesta ne muut äidit on puhuneet”. Koen edelleen ristiriitaisia tunteita kirjoittaessani tätä: miltä esikoisestani tuntuu, jos hän joskus lukee nämä?
Oon tullut tulokseen, että toivottavasti lohduttavalta. Että aina kaikki ei vaan menekään jokaisella äidillä tai vanhemmalla samoin, kuin yleisesti odotetaan. Joskus tietynlainen rakkaus vaatii aikansa. Hoivavietti ja maailman ääriin yltävä tarve suojata lasta on ollut koko ajan, mutta vilpitön kaikkivoipa rakkaus antoi odottaa itseään.
Miten kiintymyssuhde syntyi kuopukseni kanssa?
Lyhyt vastaus on, että erilailla. Syistä en ole varma. Uskon, että syntymätapa eli täysiaikainen luomusynnytys on vain pieni osa syistä. Esikoisen kanssa kiintymyssuhteen luomisen hankaluuteen vaikutti varmasti kasvu(kipu)ni äidiksi. Koin hankalaksi sen, että minun odotettiin rakastuvan käytännössä täysin vieraaseen ihmiseen siksi, koska niin vain kuuluu tapahtua. En tuohon aikaan piitannut kauheasti itsestänikään lapsettomuuden tai raskauden ja synnytyksen ‘epäonnistumisen’ vuoksi – miten olisin voinut jakaa suuria tunteita muillekaan?
Ponnistusvaiheen jälkeen koin niin valtavaa helpotusta, että siitä osa pulppusi pihalle kiintymyksenä rinnalle nostettua vauvaa kohtaan.
Kuopuksen syntyessä asiaa helpotti sekin, että se ei tullut yllätyksenä. Raskaus kesti raskausviikoille 38 ja minun ei tarvinnut enää luopua “lapsettomasta Sariannasta”. Latenssivaihe kesti vuorokauden ja supistukset eivät jättäneet epäselväksi, että pian päästään tositoimiin. Synnyttäessä oli hyvin selkeää, että joku on nyt tulossa kehostani pihalle ja ponnistusvaiheen jälkeen koin niin valtavaa helpotusta, että siitä osa pulppusi pihalle kiintymyksenä rinnalle nostettua vauvaa kohtaan. Esikoinen tuli viikoilla 33+5 täysin yllättäen ja äidiksi tulemisen käsittelyyn minulla oli tarkalleen 8 minuuttia aikaa, joista jokainen oli paniikin siivittämä.
Omien tunteiden käsittely oli suuressa osassa kiintymyssuhteen muodostumisessa
Jälkiviisaana on helppo sanoa, että jos olisin hoitanut esimerkiksi lapsettomuuden aiheuttaman tunnekäsittelyn paremmin, olisi voinut vaikuttaa myös kiintymyssiteen nopeampaan muodostumiseen.
Kirjoitin jo kuopukseni synnytyskertomukseenkin, kuinka hänen syntymä valaisi myös aiemman synnytyskokemukseni. Voisi sanoa, että musta verho, joka varjosti esikoiseni syntymää, väistyi. Näin hätäsektion ja kehoni kokonaisuudessaan täydellisenä ja sain valtavan annoksen itseluottamusta takaisin. Esikoisen syntymän (ja siihen johtaneen tien) aikoihin en ollut käsitellyt juuri mitään aiheeseen liittyviä fiiliksiä. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että jos olisin hoitanut esimerkiksi lapsettomuuden aiheuttaman tunnekäsittelyn paremmin, olisi voinut vaikuttaa myös kiintymyssiteen nopeampaan muodostumiseen.
Tein heti toisen raskauteni alussa tietoisen päätöksen, että en ala maalailla piruja seinille vaan luotan elämään. Luotan siihen, että minä, kehoni, mieleni ja vauvani tiedetään, mitä tehdään. Uskon, että tällä oli valtava vaikutus rakastumisen helppouteen.
Ensimmäinen viikko vauvan kanssa – Maidon pumppausta varalle eli illuusio äidin vapaudesta
Ensimmäinen viikko vauvan kanssa – Miltä eka viikko on tuntunut ja miltä tulevaisuus näyttää?
Voi apua! Vauva herää joka aamu viiden jälkeen!
Kiitos!
Olen itse myös paljon pohtinut, miksi tunnesiteen luominen lapseen oli minulle niin hankalaa. Teoriani ovat vähän vaihdelleet sitä mukaa, kun lapsen syntymästä on kulunut enemmän aikaa, ja varmasti syitä oli lopulta aika monta. Tällä hetkellä näen suurimpinä syinä vaikean raskauden, hitaan synnytyksestä ja raskaudesta toipumisen ja äidin rooliin kasvamisen. Vaikea raskaus vaikutti niin, että odotin vain kuukausien ajan, että raskaus olisi vihdoin ohi. Keskityin niin paljon omaan vaikeaan olooni ja kipuihini, että tuleva vauva jäi jotenkin ihan taka-alalle. Itse synnytys meni ihan hyvin, mutta minulla oli vielä monta kuukautta synnytyksen jälkeenkin kipuja. Olin tosi pettynyt, kun kaikki olivat sanoneet, että kivut loppuvat synnytykseen, mutta sitten tilalle tulivatkin eri kivut. Kipujen takia en oikein aluksi voinut edes poistua kotoa, ja olin myös tosi yksinäinen. Ja mitä en silloin oikein edes tajunnut, mutta mitä pidän nyt ehkä suurinpana syynä, on se, että minun oli tosi vaikea päästää vanhasta elämästäni irti ja kasvaa äidin rooliin. Se oli jotenkin tosi yllättävää, koska olen aina pitänyt itseäni tosi äidillisenä ihmisenä ja olin haaveillut vauvasta pitkään. Ja kun vauva oli vihdoin syntynyt, kaipasin vanhaa elämääni niiiiiin paljon. Se symbioosielämä vauvan kanssa oli tosi rankkaa, enkä ollut jotenkin varautunut siihen. Toisaalta myös se tunnesiteen puuttuminen teki siitä vauvan kanssa elämisestä paljon rankempaa. Olin kyllä ajatellut, että vauva-aika on rankkaa, mutta että sitä jaksaa sen äidinrakkauden voimalla. Ja sitten kun sitä äidinrakkautta sai odotella aika pitkään…
Nyt toisella kerralla yritän varautua kaikkeen tuohon paremmin. Raskaudesta tulee varmasti taas rankka, mutta haluan myös tietoisesti pitää ajatukset vauvassa enkä vain kääriytyä itseeni. Tällä kertaa yritän myös kaikkeni, jotta raskaudesta toipuminen sujuisi mahdollisimman hyvin (esimerkiksi lantionpohjaa haluan treenata läpi raskauden, se oli nimittäin edellisen raskauden jälkeen ihan hirveässä kunnossa). Äidin rooliin olen onneksi jo kasvanut ja se tuntuu nyt luontevalta. Toki toinen lapsi muuttaa elämää myös, mutta ei ihan niin dramaattisesti kuin ensimmäinen. Nyt on myös enemmän perspektiiviä, kun tietää, että vauvavuosi on loppujen lopuksi vain tosi lyhyt aika ja sitten helpottaa. Ja toisaalta nyt tiedän myös, ettei sen äidinrakkauden välttämättä tarvitsekaan syttyä heti – kyllä se sieltä tulee sitten myöhemmin.
Kuulostaa siltä, että oot tosi hyvin käsitellyt tunteitas ja selvittänytkin syitä, miks tunnesiteen syntyminen vei kauemmin! Varmaan yksi syy, mitä meistä ei tainnut kumpikaan korostaa, on se, että toisilla se vaan ei syty heti. Liikaa glorifioidaan sitä, kuinka side syntyy heti ensi hetkestä unohtaen sen, että me ihmiset – joo, myös äidit – ollaan yksilöitä <3 hyvin sanottu myös tuo, että se vauva-ajan symbioosi tuntui varmasti raskaammalta just siks, että se vahva kiintymys puuttui. Kyllähän se sieltä lopulta tuli ja varmasti yleensä tuleekin, mutta se tunne, kun kuuntelet muita äitejä joilla se rakkaus ja kiintymys kuplii koko olemuksesta ja ite et ymmärrä moista yhtään.
Mä uskon, että nyt toisella kertaa sullakin homma skulaa luontevammin varsinkin, kun siihen itse rooliin ei tarvi uudelleen kasvaa kerta rysäyksellä ulkopuolisten odotusten mukaisesti!