Kaupallinen yhteistyö Kevyt Ry:n kanssa
Sain Kevyt Ry:ltä heidän kirjan Kevyt Pienokainen luettavaksi ja ajattelin nyt avata tuon kirjan sisältöä hieman omien kokemusten avulla. On sanoin kuvaamattoman huojentavaa lukea mustaa valkoisella esimerkiksi tunteista, joita on hieman häpeillen joutunut myöntää tunteneensa. Kun pystyy samaistumaan toisen keskosen äidin tai isän kokemuksiin, joita kirjassa on useampi, tuntuu “normaalilta”. Hei, se ja sekin tunne oli ihan ok! Tämä teksti menee myös sopivasti “kertauksesta” niille lukijoille, jotka ovat liittyneet vasta joukkoon.
Miten istukassa ei näkynyt mitään vikaa, vaikka noin 12 tunnin kuluttua siitä repeäisi ensiksi 6x6cm pala, jonka jälkeen loputkin?
“Synnytys on ennenaikainen noin viidessä prosentissa raskauksia. Noin kolmasosa ennenaikaisista synnytyksistä on spontaaneja ja kolmasosa liittyy ennenaikaiseen lapsiveden menoon ja noin kolmasosassa tapauksista synnytys joudutaan käynnistämään.” – Kevyt pienokainen
Me kuulumme tuohon ensimmäisenä mainittuun kolmannekseen. Meidän tilanteessamme ennenaikaisesta synnytyksestä ei ollut mitään merkkejä ja koko raskaus oli sujunut kaikin puolin todella hyvin. Nyt jälkeenpäin olen kelaillut paljon tuona lapseni syntymäpäivänä olleen lääkärikäynnin tapahtumia. Hain siis sairaslomaa, koska selkäni oli ollut jo monta viikkoa kipeä. Enää en jaksanut yrittää väkisin istua töissä. Lääkäri oli ehtinyt juuri lähteä lounaalle, kun hoitaja lisäsi minut vastaanottolistalle. Jouduin siis odottamaan noin 45 minuuttia ja ehdin moneen kertaan miettiä, että:”Pitäisikö vaan lähteä kotiin? Kyllä mä nyt vielä viikon jaksan (äitiysloman alkuun oli vielä viikko)“.
Jäin silti ja uskon, että tuon odottelun vuoksi pahoitellakseen lääkäri teki hieman laajemman tutkimuksen kuin “perussaikku”. Hän ultrasi pitkään ja hartaasti joka kolkan koko mahasta istukkaa myöden: “Onko sinulla ollut harjoitussupistuksia”, lääkäri kysyi. “Eeeei mun mielestä”, vastasin. “Hmm, täällä on 2,8cm kohdunkaulaa jäljellä, vaikka tässä vaiheessa raskautta olisi hyvä olla vielä se 3cm”, hän totesi. Minä en tajunnut mitään koko lauseesta. “On aikakin jäädä saikulle, selkäkivut eivät ole sen takia helpottuneet jumppapalloilla tai muilla, koska eivät varsinaisesti ole SELKÄkipuja”. En tajunnut vieläkään, enkä tajua tuota lausetta edelleenkään. Oliko siis selkäkipuni supistuksia? Jos kohdunkaulaa oli “enää” x cm jäljellä, olisiko minun pitänyt jäädä vuodelepoon? Oliko synnytys alkanut? Miten istukassa ei näkynyt mitään vikaa, vaikka noin 12 tunnin kuluttua siitä repeäisi ensiksi 6x6cm pala, jonka jälkeen loputkin? Miksi en tajunnut mitään? Tästä päästäänkin aasin sillalla tähän kirjan osaan:
Ennenaikaisuutta on vaikea ennustaa. Ajatellaan, että se on monen tekijän yhteisvaikutusta. Synnytyksen käynnistymiseen ei yleensä itse voi vaikuttaa ja siitä ei pidä syyttää itseään. Pääsääntöisesti äiti ei voi itse estää ennenaikaista syntymää ja itseään ei kannata syyttää. Terveet elämäntavat ovat tietenkin hyväksi kaikille. Toisaalta esimerkiksi vuodelepo ei yleensä suojaa ennenaikaisuudelta eikä esimerkiksi liikunta tai työssäkäyminen altista ennenaikaisuudelle. – Kevyt pienokainen
Raskaana olevan naisen sanotaan olevan valmis psyykkisesti eroamaan sikiövauvasta vasta sen jälkeen, kun hän tietää vauvan selviävän hengissä synnyttyään eli yleensä noin raskausviikon 35 paikkeilla.
Puhun usein siitä, kuinka olen varma luontoäidin suunnitelleen tarkalleen raskauden keston juuri siihen noin 40 viikkoon. Ensimmäisenä syynä tietenkin vauva ja hänen kehitys, mutta yhtä suurena syynä äidin pääkoppa. 40 viikkoa voi kuulostaa pitkälle ajalle, mutta uskon, että about sen tulevan äidin ajatusmaailma vaatii ymmärtääkseen asian. 33+5 viikkoa oli liian vähän. Ainakin minulle. En tajunnut tapahtunutta lainkaan ja taistelin pitkään ristiriitaisten ajatusteni kanssa. Siksipä tuntui ihan balsamilta haavoille lukea seuraava teksti kirjasta:
Raskausajan psykologinen eli mielen sisäinen valmistautuminen tarkoittaa sekä oman vanhemmuuden pohtimista että suhteen rakentamista vauvaan. (…) Raskaana olevan naisen sanotaan olevan valmis psyykkisesti eroamaan sikiövauvasta vasta sen jälkeen, kun hän tietää vauvan selviävän hengissä synnyttyään eli yleensä noin raskausviikon 35 paikkeilla.
Kirjan 190 sivusta löytyy todella paljon faktaa keskosen vanhemmille, läheisille ja muille asiasta kiinnostuneille. Tärkeimpänä kuitenkin tässäkin sisällössä on omasta mielestäni vertaistuki. Kaikki käsittelevät kokemuksiaan eri tavoin, mutta lisätieto aiheesta tuskin koskaan on pahitteeksi. Kirjassa oli sekä keskosvanhempien kertomuksia että ammattilaisten tarinoita. Oli mielenkiintoista lukea keskosuudesta ja ennenaikaisesta synnytyksestä esimerkiksi kätilön kirjoittama.
Kun elämä järisee, tuen etsiminen ja sen vastaanottaminen on vahvuutta.
Oma suru ja huoli voivat tuntua hävettäviltä, koska muilla asiat saattavat olla vielä huonommin. Toisen huonompi tilanne ei kuitenkaan tee omaa tilannetta paremmaksi. Jokaisella on erilaiset elämänkokemuksensa ja kipupisteensä, eikä avuntarvettaan pidä vähätellä. Kun elämä järisee, tuen etsiminen ja sen vastaanottaminen on vahvuutta. – Kevyt pienokainen
Täältä löydät lisätietoa Kevyestä ja alta voit katsoa vlogin minun ja toisen keskosäidin kokemuksista kirjan kertomuksiin verrattuna. Kirjan voit ostaa joko paperiversiona (32e) tai PDF:nä (5e) täältä. Minulle voi myös laittaa suoraan viestiä sähköpostiini sh1ttyisthenewblack@gmail.com tai instagramin (@shittyisthenewblack) kautta, jos kaipaat vertaistukea.
Älä jää yksin <3
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.