Kaupallinen yhteistyö Ainun kanssa.
Meillä on nyt noin neljä kuukautta kiinteiden syömistä takana ja ajattelin tehdä pienen kertauksen siitä, miten se on sujunut. Ennen nauroin, kun luin äitien muka unohtaneen parissa vuodessa, miten kiinteiden aloitus hoidetaan. Jälleen joudun hattu kourassa myöntämään, että ihan tottahan tuo on! Jouduin itsekin aloittaa ihan alusta koko aiheeseen tutustumisen. Kiinteiden aloituksen rinnalle ilmestyi myös (keskustelua herättänyt ?) nokkamuki, jolla alkuun lähinnä huuhdeltiin suu ruokailun päätteeksi. Tämän postauksen kuvituksena Ainun tuotteita ja kuvateksteissä linkit kyseisiin tuotteisiin.

Missä iässä aloitimme kiinteiden syömisen?
Ensimmäisenä on todettava, että lapset todellakin ovat aivan erilaisia tässäkin! Esikoisemme aloitti kiinteät viiden kuukauden kalenteri-iässä eli 3,5 kuukauden kehitysiässä. Hän ymmärsi heti, mitä tulee tehdä. Kuopuksemme tie kiinteiden maailmaan alkoi myös viiden kuukauden iässä, mutta mahaan asti ei päätynyt varmaan mitään ennen 6,5 kuukauden ikää! Osasin kuitenkin suhtautua rauhallisesti asiaan, koska ruoka selkeästi kiinnosti.

Millä aloitimme kiinteät?
Tällä kertaa olin päättänyt alkaa tarjota sekä sormiruokaa että soseita heti alusta asti. Näitä kuitenkin siten, että en sekoita molempia samaan ruokailukertaan vaan esimerkiksi lounaalla sosetta ja välipalaksi sormiruokaa.
Ensimmäiset soseet
Alla listaus meidän ensimmäisistä soseruuista. Ne ovat maistamisjärjestyksessä ja maistoimme niitä suht nopeaan tahtiin, ehkä noin 7-10 makua per viikko. Ihan ensimmäiset soseet tein itse ja pakastin jääpalamuoteissa. Hedelmäsoseet ostin hävikkiverkkokaupasta.
- Parsakaali
- Bataatti
- Kukkakaali
- Avokado
- Porkkana
- Palsternakka
- Kesäkurpitsa
- Päärynä
- Omena
- Mango
- Luumu
- Puuro

Ensimmäiset sormiruuat
Kanamunaa suositellaan aloitettavaksi aikaisintaan viiden kuukauden iästä, joten me saimme ottaa munat heti mukaan lautaselle.
- Bataattisuikaleet ja -kiekot
- Banaanipannukakku
- Mikromunakas
- Bataattivohveli
- Puuro (tykyksi keitettynä vauva sai syötyä sitä itse)
Mistä proteiini ja rauta kasvisyöjä-vauvalle?

Minulta paljon kysytään, mistä lihattomasti syövä vauva saa proteiinin ja raudan ja tätä itsekin googlasin paljon. Suoraan sanottuna stressasi ihan hirveästi – varsinkin tuo raudansaanti. Onneksi on Fineli, josta tarkistin eri kasvisruuassa tuttujen proteiinilähteiden kivennäis- ja hivenaineet. Vertailunvuoksi soijarouhe & naudanjauheliha: Rautaa soijassa 13.7 mg ja jauhelihassa 2.2mg. Proteiinia soijassa 49.2 g ja jauhelihassa 18.8 g. Tofussa samat luvut ovat rauta 5.4 mg ja proteiini 8.1 g, mutta kalsiumia taas 350.0 mg (tämä luku jiilihassa 6.0 mg). Siispä aloin rohkeasti käyttää tofua, soijaa ja linssejä lihan sijasta.
- Tofupötköt
- Tofubataattisose
- Soijarouhepötköt
- Soijamakaronilaatikko
- Linssipihvit

Mistä antaa vettä vauvalle?

Esikoisemme joi nesteet 1v4kk ikään saakka tuttipullosta (tissistä 13kk ikään saakka). Hän ei vain kertakaikkiaan ymmärtänyt, miten nokkamukeista tai muista juodaan. Ensimmäinen muu “juomaväline”, kuin tissi tai pullo, oli tavallinen kuppi jossa oli tavallinen pilli! Itseasiassa sain juurikin tuon ensimmäisen kerran vahingossa videolle, kun kuvasin “my day:ta”. Se löytyy alta ja kohdassa 2:35 tuo juomisihme tapahtuu!
Tuon tapahtuman jälkeen siirryimme pillipulloihin ja Ainun pillipullo on edelleen käytössä aamuisin ja iltaisin!
Kuopuksen kanssa aloitimme nokkamukista
Imetän edelleen kuopustamme, mutta ruokailujen jälkeen huuhdomme suun nokkamukista juodulla vedellä. Esikoisemme mennessä päiväkotiin olisi nokkamukitaidoista ollut hyötyä, koska heillä oli nokkikset käytössä. Tällä kertaa aion tutustuttaa vauvaa nokkiksiin, mutta nyt harjoituksiin on tullut mukaan tavallinen snapsilasi ja myöhemmin sitten tuo sama pillipullo kuin kolmevuotiaallamme.

Kiinteiden aloituksessa vanhemmalla on iso rooli
Kokonaisuudessaan meidän kiinteiden aloitus on mennyt mielestäni todella hyvin! Vaikka alussa meni pari viikkoa, että mahaan ei päätynyt mitään, pysyin rauhallisena. Päätin, että en ala stressaamaan asiasta, vaan luotan, että vauva kyllä oppii ajan ollessa sopiva. Pidin silti kiinni “ruoka-ajoista” ja joka päivä tiettyyn aikaan vauva sai erilaisia värejä ja koostumuksia ihmeteltäväksi. Ja niin hän eräs aamu tajusi, mitä sillä ruualla tulisi tehdä. Yksi kaunis päivä ruuan suusta pois kolaaminen vain loppui ja syöminen alkoi!
Yllä olevassa kuvassa myös nuken vanhempi – eli esikoiseni – on ottanut mallia ja syöttää “Poikavauvaa” (hänen nimi, vaikka onkin kuulemma tyttö) Ainu ensilusikalla. Vieressä Ainun “perinteinen” nokkamuki eli Ainu MAM Learn to Drink Cup.
Oon kuullut että eläin- ja kasvisperäiset proteiinit imeytyis erilailla ja näin ollen ei voisi suoraan verrata vaan lukuja. Tiedätkö siitä jotain? Itse siis en tiedä, en tiedä onko tuo väittämä totta.
Käytättekö jotain B-12 vitamiinilisää? Onko semmoista erikseen vauvoille/lapsille suunnattua?
Meillä ensimmäinen söi vain soseita, kolme seuraava enimmäkseen sormiruokaili, mutta mm puurot syötettiin.
Ollaan sekasyöjiä ja nappaan itse b-12 vitamiinia satunnaisesti, jos on ollut enemmän kasvisruokia. Mutta lapsille en ole antanut, eikä he edes osaisi nielaista tuommoista tablettia mitä minulla on. Mutta pitäisihän sitä tietenkin lapsille myös antaa ?
Meillä vauva syö korviketta välillä, jossa on b12:ta. 1v iän jälkeen siirrytään kauramaitoon, jossa on tuo b12 lisättynä. Proteiineista voi lukea esim. täältä: https://www.vegaaniravitsemus.fi/proteiini ?
Me myös mentiin niin soseilla kun sormiruualla. Tein sellasia kaikenmoisia pötkylöitä soseista ja paistelen uunissa mitä sitten meidän neiti sai maistella itse (ja toki keitettyjä kasviksia sai myös esim. Porkkanaa ihan sellaisenaan keitettynä). Aloitimme ihan peruna, bataatti, porkkana, kukkakaali, parsakaali, kesäkurpitsa ja sitä rataa. Sitten kun yhtä makua oli aikansa maistellut tein sekoituksia ja noita pötkylöitä ja sitten tuli hedelmiä ja marjoja pikkuhiljaa kun nuo miedot ruuat meni.
Kuulostaa hyvin pitkälti samalta kuin meillä! ?
Ainakin aikuisilla vegaaneilla suositellaan hedelmien syömistä jälkiruoaksi koska ne edesauttaa kasvisten raudan imeytymistä.
Vaikka itse syön lähes vegaanisesti, lapset saa meillä liharuokia. Esikoinen 9v on niin huono syömään että kuihtuis varmaan olemattomiin jos ei välillä sais revitellä nakeilla tai kanatortilloilla. Vauvan maha tulee kipeäksi soijasta joten olen pitänyt helpompana mennä lihalla. Katsellaan sitten kun voi ruveta syömään samaa ruokaa muun perheen kanssa.
Totta! ?
Meillä kans huono syömäri tuo taapero, mutta hänelle kelpaa myös kasvisnakit. Söis niitä pelkästään jos antaisi ?♀️ tai toki kaikki kasvisnugetit ja pyörykätki uppoo, mutta ku ei viittis aina sellasia vaan syödä. Onneks poitsu syö, mitä vaan eteen annetaan ?